Kiitos kaudesta 2015!

  • Posted on: 26 September 2015
  • By: admin

Kausi 2015 on saatu Edustus-STPS:n osalta päätökseen ja lopulliseksi sarjasijoitukseksi kirjattiin Kaakkois-Suomen kolmosdivisioonan 6. sija. Odotukset kauteen lähdettäessä olivat varmasti jokaisella seurayhteisöön kuuluvalla korkeammat, mutta lopulta urheilussa saavuttaa sen minkä ansaitsee.

Joukkueen pelaajat kokivat kuitenkin kauden olleen positiivinen, sillä uutta oppia tarttui niin nuorten kuin kaikkein kokeneimpienkin pelimiesten puseroon. Täksi kaudeksi joukkueeseen liittynyt, ja puolet kaudesta Portugalissa viettänyt, valmentaja Tuomas Silvennoinen ajoi koko kauden ajan sisään uutta peli-identiteettiä ja joutui käymään läpi jokaisen pelaajan kanssa myös aivan perusasioita kädestä pitäen. Koko kauden kestänyt kehitysprosessi oli joukkueen yhteinen päätös ja omaa toimintatapaa noudatettiin uskollisesti, vaikka välillä lunta tuli tupaan niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Sarjataulukkoa katsomalla STPS:n kauden pystyy laittamaan kärjistetysti pakettiin muutamalla havainnolla. 22 ottelusta peräti 8 päättyi tasapeliin ja näistä otteluista suurin osa oli ennalta heikompaa vastustajaa vastaan ja ottelun hallinta poikkeuksetta STPS:llä. Tällaiset ottelut yksinkertaisesti pitäisi pystyä kääntämään voitoiksi, mikäli sarjan kärkipaikoista mielii haaveilla. Tällä kaudella joukkue ei ollut vielä tarpeeksi kypsä siihen.

Toinen ja kolmas havainto löytyvät joukkueen maalisaraketta vilkaisemalla. Tehtyjä maaleja 22 ottelussa kertyi vain 43 ja kun mukana on muutama murskavoitto, niin montaa kertaa per ottelu ei STPS onnistunut palloa vastustajan verkkoon toimittamaan. Tässä lienee suurin pelillinen kehityskohde kaudelle 2016, sillä edes maalipaikoilla STPS ei mässäillyt (viimeisiä kierroksia lukuunottamatta), ajoittaisesta suvereenista pallonhallinnastaan huolimatta. Murtautuminen oli usein täysin lapsenkengissä ja harvatkin maalipaikat jäivät usein käyttämättä luokattoman viimeistelyn johdosta.

Toisessa päädyssä STPS sen sijaan varjeli omaa maaliaa laadukkaasti. Vain yksi päästetty maali per ottelu on hyvä suoritus sarjassa kuin sarjasssa. Kaakon kolmosessa vain Mikkelin Kissat päästivät yhtä vähän maaleja kuin savonlinnalaiset. Vähäiseen päästettyjen maalien saldoon vaikuttaa varmasti suuresti valmentaja Silvennoisen valitsema pallonhallintaan perustuva pelitapa, sillä kun omalla joukkueella on pallo suurimman osan ajasta, vastustaja ei maalipaikoilla herkuttele. Lisäksi suurin osa päästetyistä maaleista oli varsin helppoja, joten kyseiseen sarakkeeseen voi odottaa ensi kaudelle vieläkin parempaa saldoa.

Kaiken kaikkiaan kaudesta jäi ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta sijoitus ei ollut sitä, mitä lähdettiin etukäteisodotuksissa hakemaan, mutta kuitenkin pelaajat kokivat kehittyneensä kauden aikana enemmän kuin vuosiin ja joukkue hitsautui pitkän kauden aikana varsin tiiviiksi kollektiiviksi. Tästä on hyvä jatkaa kohti kautta 2016, sillä pohjatyö on nyt tehty ja perustyön lisäksi ensi kautta varten päästään hiomaan ongelmakohtia, kuten murtautumista ja viimeistelyä.

Edustus-STPS haluaa kiittää kaudesta 2015 kaikkia yhteistyökumppaneitaan, pelaajiaan, taustahenkilöitään, talkoolaisiaan sekä teitä hyvät savonlinnalaisen jalkapallon ystävät!